Ovatko 16-vuotiaat kypsiä päättämään maan tulevaisuudesta? Saksassa tästä väitellään jo kiivaasti.
Oletko koskaan tuntenut näin?
Aikuiset keskustelevat aina ”isoista asioista” ruokapöydässä – asunnon hinnoista, politiikasta, kansainvälisistä suhteista. Ja sinulla, nuorena ihmisenä, on selkeästi lukemattomia ajatuksia mielessäsi, kuten ahdistus ympäristöongelmista tai tyytymättömyys koulutusjärjestelmään, mutta heti kun avaat suusi, kuulet aina lauseen: ”Oletpa vielä nuori, et sinä ymmärrä.”
Ikään kuin olisi näkymätön raja, joka määrittelee ”aikuisten” ja ”lasten” välisen. Tämän rajan toisella puolella ei ole oikeutta puuttua asioihin; toisella puolella ovat itsestäänselvät päättäjät.
Missä tämä raja sitten oikeastaan pitäisi vetää? Onko se 18, 20 vai… 16 vuotta?
Viime aikoina saksalaiset ovat kiivaasti väitelleet tästä asiasta: pitäisikö äänestysikää laskea 18 vuodesta 16 vuoteen.
Kiista ”perheen avaimesta”
Voimme kuvitella valtion suureksi perheeksi, ja äänioikeuden ”perheen avaimeksi”.
Aiemmin tämä avain oli vain ”vanhempien” (iäkkäämpien kansalaisten) käsissä. He päättivät kaikesta kodin asioista: sisustustyylistä (kaupunkisuunnittelu), vesi- ja sähkökuluista (julkiset budjetit), ja jopa siitä, kuinka monta astetta ilmastointi on (ympäristöpolitiikka).
Vaikka ”lapset” (nuorempi sukupolvi) asuivatkin siellä, ja eläisivät siellä seuraavat vuosikymmenet, heillä ei ollut avainta. Heidän oli vain passiivisesti hyväksyttävä vanhempien päätökset.
Mutta nyt ”lapset” ovat saaneet tarpeekseen.
Maailman nuoret, edustajanaan ”ilmastoaktivistityttö” Greta Thunberg, ovat teoillaan osoittaneet, kuinka paljon he välittävät ”kodin” tulevaisuudesta. He ovat marssineet kaduille vaatien ilmastonmuutoksen huomioimista – ovathan he ne, jotka joutuvat kärsimään eniten, jos ”talo” muuttuu tulevaisuudessa kuumemmaksi aikuisten päätösten vuoksi, ja heidän on asuttava siinä pisimpään.
Vuoden 2019 tutkimus osoitti, että yli 40 % saksalaisista nuorista oli ”erittäin kiinnostuneita” politiikasta. He eivät enää ole ”poliittisesti välinpitämätön” sukupolvi.
Niinpä jotkut avarakatseiset ”vanhemmat” (kuten Saksan vihreät ja sosiaalidemokraatit) ehdottivat: ”Miksi emme antaisi osaa avaimesta myös 16-vuotiaille lapsille? Koska he välittävät tästä kodista niin paljon, heillä pitäisi olla myös sananvaltaa.”
Tämä ehdotus sai heti aikaan myrskyn ”perhekokouksessa”.
Vastustavat ”vanhemmat” olivat huolissaan: ”16-vuotiaat? Ovatko he todella miettineet asiaa kunnolla? Voivatko he joutua huijatuiksi? Miettivätkö he vain juhlimista (äänestävät vastuuttomasti) ja sotkevat koko kodin?”
Kuulostaako tutulta? Tämä on juuri ”Oletpa vielä nuori, et sinä ymmärrä” -lauseen päivitetty versio.
Oikeus päättää tulevaisuudesta ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys
On kiinnostavaa, että historian aikana ”kuka on oikeutettu saamaan avaimen” -standardi on jatkuvasti muuttunut.
1800-luvun Saksan keisarikunnassa vain yli 25-vuotiailla miehillä oli äänioikeus, mikä oli vain 20 % koko väestöstä. Myöhemmin myös naiset saivat tämän oikeuden. Ja myöhemmin, vuonna 1970, äänestysikää laskettiin 20 vuodesta 18 vuoteen.
Kuten näet, niin sanottu ”kypsyys” ei ole koskaan ollut kiinteä fysiologinen standardi, vaan jatkuvasti kehittyvä sosiaalinen konsensus.
Eräs demokratian tutkija totesi osuvasti: ”Äänioikeuskysymys on pohjimmiltaan valtataistelua.”
Ne puolueet, jotka kannattavat iän laskemista, toivovat luonnollisesti voittavansa nuorten äänet. Mutta syvempi merkitys on siinä, että kun yhteiskunta alkaa keskustella ”pitäisikö 16-vuotiaille antaa äänioikeus”, se itse asiassa pohtii uudelleen perustavanlaatuisempaa kysymystä:
Luotammeko todella seuraavaan sukupolseemme?
Sen sijaan, että kysyisimme ”oletko valmis”, meidän pitäisi antaa heille vastuuta ja auttaa heitä valmistautumaan.
Palataan ”perheen avain” -vertaukseen.
Pelkäämme, että 16-vuotiaat lapset käyttävät avainta väärin saatuaan sen. Mutta olemmeko miettineet toista mahdollisuutta?
Vain antamalla hänelle avaimen hän alkaa todella oppia kantamaan ”perheenjäsenen” vastuun.
Kun hän tietää, että hänen äänensä voi vaikuttaa yhteisön ympäristöön ja koulun resursseihin, hänellä on enemmän motivaatiota tutkia näitä asioita, pohtia ja arvioida. Oikeudet synnyttävät vastuuta. Luottamus itsessään on paras kasvattaja.
Ongelman ydin ei ehkä olekaan siinä, ”ovatko 16-vuotiaat riittävän kypsiä”, vaan siinä, ”olemmeko valmiita antamaan heille oikeuksia auttaaksemme heitä kypsymään”.
Tämä Saksassa käyty keskustelu on itse asiassa kysymys, jonka kanssa koko maailma kamppailee. Se ei koske vain yhtä äänestyslippua, vaan myös sitä, miten näemme tulevaisuuden ja miten kuljemme rinnakkain tulevaisuuden luojien – nuorten – kanssa.
Ja tällä globalisaation aikakaudella on tärkeämpää kuin koskaan ymmärtää kaukaisten maiden ääniä ja osallistua maailmanlaajuisiin keskusteluihin. Onneksi teknologia murtaa esteitä. Esimerkiksi tekoälykäännökseen perustuva chat-työkalu, kuten Lingogram, antaa sinun kommunikoida vaivattomasti ystävien kanssa ympäri maailmaa, keskustelitpa sitten Saksan äänioikeudesta tai jaoit tulevaisuuden näkemyksiäsi.
Loppujen lopuksi tulevaisuus ei kuulu vain yhdelle maalle tai yhdelle sukupolvelle. Vasta kun ymmärrämme toisiamme, tästä maailmasta tulee todella yhteinen kotimme.